Olen viime aikoina miettinyt paljon omaa hyvinvointiani ja sitä, millä keinoilla sitä voisi lisätä sitä. Viime kädessä aikuisena ihmisenä olen itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. Tietenkin siihen toivoo saavansa tukea muilta ihmisiltä mutta toisten ihmisten varaan omaa hyvinvointiaan ei voi rakentaa. Esimerkiksi kiitosta hyvin tehdystä työstä ei kannata jäädä odottamaan keneltäkään muulta vaan pitää osata itse kiittää itseään silloin kun on kiitoksen ansainnut (painiskelin asian kanssa taas kerran tällä viikolla ja huippukollegani jakoi noudattamansa toimintatavan "itteäni oon kiittäny ja kiitosta on riittäny"). Itsensä kiittämisen sijaan usein tuntuu olevan helpompaa kiittää toista, nähdä onnistuminen ja iloita toisen puolesta - ja vielä helpompaa on olla armollinen toiselle. Tarkastelen omaa toimintaani edelleen liian kriittisesti, mutta mikä on hienoa huomata, tässäkin asiassa olen edennyt älyttömän harppauksen siitä miten ikävästi kohtelin itseäni vielä reilu 10 vuotta sitten.
Mun tämän hetkinen ehkä elämän mittainen projekti onkin löytää ne tekijät, mitkä haittaa mun hyvinvointiani ja myös tehdä jotain niille asioille, että voisin paremmin. Enkä sano, että voisin nyt erityisen huonosti, mutta koska tiedän, että on mahdollista voida paljon paremmin niin miksi en pyrkisi siihen! Hyvinvointi ei tässä kohtaa myöskään tarkoita mitään ulkoista vaan projekti on ajatusten ja ajattelutapojen tarkastelua mihin taas auttaa liikunta. Liikunnan merkityksestä myös stressistä palautumiseen voin kertoa omakohtaisen esimerkin. Viimeiset pari viikkoa olen kuluttanut kaiken energiani töissä, liikuntaharrastusten määrä on pudonnut neljästä yhteen kertaan viikossa ja olen herännyt joka yö kahdelta sydän hakaten ja kaikki keskeneräiset työasiat mielessä. Eilen tsemppasin itseni töiden jälkeen salille ja annoin itselleni luvan (kyllä, mun piti antaa itselleni lupa poiketa itse itseni kanssa sopimastani saliohjelmasta) tehdä mun suosikkiliikkeitä ja just sellasia sarjoja kun tuntui hyvältä. Ja arvatkaa mitä? Viime yön nukuin todella hyvin! Muistan heränneeni kerran tai kaks, mutta pulssi oli normaali eikä mun mielessä ollut kuin yksi ajatus ja se oli "kaikki on hyvin". Mä olin jo unohtanut miltä niin seesteinen olotila tuntuu!
Jotta näitä oman toiminnan esteitä ja lukkoja on mahdollista ymmärtää, täytyy ajatuksia uskaltaa pöyhiä pintaa syvemmältä. Samalla toivottavasti huomaa myös pystyvänsä nyt asioihin, jotka ei aiemmin ole ollut itsestään selviä tai edes mahdollisia! Kasvua ihmisenä tapahtuu koko ajan, mutta sitä ei huomaa, jos ei välillä pysähdy. Mun suurin kasvuni on tapahtunut ammatillisen identiteetin kasvun myötä. Onnistumisen kokemukset ja havainnot omasta kehityksestä ovat olleet todella tärkeitä. Kahden vuoden takaiseen minään verrattuna voin sanoa olevani nyt ainakin puolet lähempänä sitä tavoiteminää, mikä on minussa mutta ei vielä pääse erinäisistä esteistä johtuen ulos kuin hetkittäin. Tän henkilökohtaisen kasvun projektin tarkoituksena onkin vapautua kaikista lukoista, mitkä estää mua olemasta täysillä minä!
Vuosina 2008-2010 kävin kerran viikossa Kelan tukemassa ryhmämuotoisessa kuntoutuspsykoterapiassa ja kesällä löysin siihen liittyviä psykoterapeutin palautteita. Olin noihin aikoihin aika pihalla itseni suhteen ja ihmettelen, miten tarkkanäköinen psykoterapeutti onkaan ollut huolimatta siitä, että en mielestäni tuolloin osannut ilmaista itseäni ollenkaan.
"Vaativuus itseä kohtaan on korostunut"
"Vaillejäämisen kokemus tuntuu merkittävänä psyykkisenä rasitustekijänä"
"Tunteen ja persoonan ilmaisusta on tullut potentiaalinen uhka"
"Lapsuudessa syntynyt trauma pukeutuu perfektionismiin ja muuhun turvallisuushakeutumiseen"
"Vahvistamatta jäänyt usko kykyihin on näyttäytynyt itsetunnon puutteina"
Muistan miten en silloin löytänyt itseäni näistä palautteista ollenkaan vaan ajattelin terapeutin kirjoittaneen hienoja korulauseita, koska Kela vaati palautetta. Ymmärrän asioiden merkityksen vasta nyt, kun ymmärrän itse itseäni paremmin. Samoin ymmärrän psykoterapeutin taitavuuden, sillä välillä tapaamisilla turhauduin kun hän ei sanonut juuri mitään ja ryhmä vaan jauhoi viikosta toiseen samoja asioita. Tämän takia päädyin lopettamaan terapian kesken - turhauduin koska tunsin, että pääsen itse eteenpäin mutta muut ehkä eivät. Lisäksi olin parisuhteessa ja tuntui turhalta jatkaa terapiaa. Jos minulla nyt olisi mahdollisuus, niin menisin juosten takaisin ja suosittelen psykoterapiaa kyllä kaikille! Se ei ole missään nimessä häpeällistä vaan se jos mikä on omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Sitä ennen omien tunnelukkojen selvittämisessä voi hyödyntää Tunne lukkosi -testiä ja Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjaa.
Jotta saadaan joku kuvakin mukaan, niin jaan mun tän hetkisen suosikki aamu-/väli-/iltapalavinkin!
Chiasiemenvanukas
2 dl mantelimaitoa
0,5 dl chiasiemeniä
0,5 dl suklaanmakuista proteiinijauhetta (muutkin maut käy varmasti)
Sekoita kulhossa ja anna turvota jääkaapissa mielellään yön yli (jos protskujauhe ei tässä vaiheessa sekoitu täydellisesti, älä huolestu!). Jos haluat samettista vanukasta niin pyöräytä blenderissä, mulle kelpaa hyvin ilman blendausta koska välttelen ylimääräistä tiskiä :D
Mahtavaa viikonloppua kaikille! Muistakaa levätä ja ottaa rennosti! Mäkin yritän muistaa :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti