Miten voisin paremmin

Olen viime aikoina miettinyt paljon omaa hyvinvointiani ja sitä, millä keinoilla sitä voisi lisätä sitä. Viime kädessä aikuisena ihmisenä olen itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. Tietenkin siihen toivoo saavansa tukea muilta ihmisiltä mutta toisten ihmisten varaan omaa hyvinvointiaan ei voi rakentaa. Esimerkiksi kiitosta hyvin tehdystä työstä ei kannata jäädä odottamaan keneltäkään muulta vaan pitää osata itse kiittää itseään silloin kun on kiitoksen ansainnut (painiskelin asian kanssa taas kerran tällä viikolla ja huippukollegani jakoi noudattamansa toimintatavan "itteäni oon kiittäny ja kiitosta on riittäny"). Itsensä kiittämisen sijaan usein tuntuu olevan helpompaa kiittää toista, nähdä onnistuminen ja iloita toisen puolesta - ja vielä helpompaa on olla armollinen toiselle. Tarkastelen omaa toimintaani edelleen liian kriittisesti, mutta mikä on hienoa huomata, tässäkin asiassa olen edennyt älyttömän harppauksen siitä miten ikävästi kohtelin itseäni vielä reilu 10 vuotta sitten. 

Mun tämän hetkinen ehkä elämän mittainen projekti onkin löytää ne tekijät, mitkä haittaa mun hyvinvointiani ja myös tehdä jotain niille asioille, että voisin paremmin. Enkä sano, että voisin nyt erityisen huonosti, mutta koska tiedän, että on mahdollista voida paljon paremmin niin miksi en pyrkisi siihen! Hyvinvointi ei tässä kohtaa myöskään tarkoita mitään ulkoista vaan projekti on ajatusten ja ajattelutapojen tarkastelua mihin taas auttaa liikunta. Liikunnan merkityksestä myös stressistä palautumiseen voin kertoa omakohtaisen esimerkin. Viimeiset pari viikkoa olen kuluttanut kaiken energiani töissä, liikuntaharrastusten määrä on pudonnut neljästä yhteen kertaan viikossa ja olen herännyt joka yö kahdelta sydän hakaten ja kaikki keskeneräiset työasiat mielessä. Eilen tsemppasin itseni töiden jälkeen salille ja annoin itselleni luvan (kyllä, mun piti antaa itselleni lupa poiketa itse itseni kanssa sopimastani saliohjelmasta) tehdä mun suosikkiliikkeitä ja just sellasia sarjoja kun tuntui hyvältä. Ja arvatkaa mitä? Viime yön nukuin todella hyvin! Muistan heränneeni kerran tai kaks, mutta pulssi oli normaali eikä mun mielessä ollut kuin yksi ajatus ja se oli "kaikki on hyvin". Mä olin jo unohtanut miltä niin seesteinen olotila tuntuu!

Jotta näitä oman toiminnan esteitä ja lukkoja on mahdollista ymmärtää, täytyy ajatuksia uskaltaa pöyhiä pintaa syvemmältä. Samalla toivottavasti huomaa myös pystyvänsä nyt asioihin, jotka ei aiemmin ole ollut itsestään selviä tai edes mahdollisia! Kasvua ihmisenä tapahtuu koko ajan, mutta sitä ei huomaa, jos ei välillä pysähdy. Mun suurin kasvuni on tapahtunut ammatillisen identiteetin kasvun myötä. Onnistumisen kokemukset ja havainnot omasta kehityksestä ovat olleet todella tärkeitä. Kahden vuoden takaiseen minään verrattuna voin sanoa olevani nyt ainakin puolet lähempänä sitä tavoiteminää, mikä on minussa mutta ei vielä pääse erinäisistä esteistä johtuen ulos kuin hetkittäin. Tän henkilökohtaisen kasvun projektin tarkoituksena onkin vapautua kaikista lukoista, mitkä estää mua olemasta täysillä minä!

Vuosina 2008-2010 kävin kerran viikossa Kelan tukemassa ryhmämuotoisessa kuntoutuspsykoterapiassa ja kesällä löysin siihen liittyviä psykoterapeutin palautteita. Olin noihin aikoihin aika pihalla itseni suhteen ja ihmettelen, miten tarkkanäköinen psykoterapeutti onkaan ollut huolimatta siitä, että en mielestäni tuolloin osannut ilmaista itseäni ollenkaan. 

"Vaativuus itseä kohtaan on korostunut"

"Vaillejäämisen kokemus tuntuu merkittävänä psyykkisenä rasitustekijänä"

"Tunteen ja persoonan ilmaisusta on tullut potentiaalinen uhka"

"Lapsuudessa syntynyt trauma pukeutuu perfektionismiin ja muuhun turvallisuushakeutumiseen"

"Vahvistamatta jäänyt usko kykyihin on näyttäytynyt itsetunnon puutteina"

Muistan miten en silloin löytänyt itseäni näistä palautteista ollenkaan vaan ajattelin terapeutin kirjoittaneen hienoja korulauseita, koska Kela vaati palautetta. Ymmärrän asioiden merkityksen vasta nyt, kun ymmärrän itse itseäni paremmin. Samoin ymmärrän psykoterapeutin taitavuuden, sillä välillä tapaamisilla turhauduin kun hän ei sanonut juuri mitään ja ryhmä vaan jauhoi viikosta toiseen samoja asioita. Tämän takia päädyin lopettamaan terapian kesken - turhauduin koska tunsin, että pääsen itse eteenpäin mutta muut ehkä eivät. Lisäksi olin parisuhteessa ja tuntui turhalta jatkaa terapiaa. Jos minulla nyt olisi mahdollisuus, niin menisin juosten takaisin ja suosittelen psykoterapiaa kyllä kaikille! Se ei ole missään nimessä häpeällistä vaan se jos mikä on omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Sitä ennen omien tunnelukkojen selvittämisessä voi hyödyntää Tunne lukkosi -testiä ja Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjaa.

Jotta saadaan joku kuvakin mukaan, niin jaan mun tän hetkisen suosikki aamu-/väli-/iltapalavinkin! 

Chiasiemenvanukas

2 dl mantelimaitoa

0,5 dl chiasiemeniä

0,5 dl suklaanmakuista proteiinijauhetta (muutkin maut käy varmasti)

Sekoita kulhossa ja anna turvota jääkaapissa mielellään yön yli (jos protskujauhe ei tässä vaiheessa sekoitu täydellisesti, älä huolestu!). Jos haluat samettista vanukasta niin pyöräytä blenderissä, mulle kelpaa hyvin ilman blendausta koska välttelen ylimääräistä tiskiä :D

Mahtavaa viikonloppua kaikille! Muistakaa levätä ja ottaa rennosti! Mäkin yritän muistaa :D

Hyvänmielenpurkki

99,9% varmuudella työpaikan sisäilmaongelmasta johtuvasta tukkosesta olosta ja järjettömästä väsymyksestä johtuen en oo taas viime aikoina jaksanut treenata niin paljoa kuin ois tehnyt mieli. Harmittaa tosi paljon, että ilmiselvälle homeongelmalle ei oo tehty mitään vaikka useampi ihminen on jo aikaisemminkin sen takia sairastunut. Pääsin onneksi Taysiin keuhkopolille kattaviin tutkimuksiin, jotka jatkuu tässä kuussa sillä, että poissuljetaan astma oireiden aiheuttajana. Työterveyslääkärille onkin jo lähtenyt noottia, että korjauksia on työpaikalla oikeasti alettava tekemään. Työ on kuitenkin niin hemmetin mielenkiintoista, että oon viimeset pari viikkoo viettänyt - näistä ongelmista huolimatta - liikaa aikaa töissä.

Mutta takaisin otsikkoon, ajattelin esitellä teille mun hyvänmielenpurkin, mihin oon kerännyt mulle hyvää mieltä tuottaneita ja hykerryttäviä juttuja tän vuoden ajan. Nää laput on toimineet mulle vähän niin kuin päiväkirjana, koska enää ei ole aikaa kirjotella pitkiä tarinoita siitä mitä on milloinkin tapahtunut vaan oon kirjoitellut lyhyitä, lähinnä yhden lauseen juttuja. Päiväkirjojen ongelma kun on aina ollut myös se mitä tapahtuu jos ne joutuu vääriin käsiin... Näistä lapuista ei todennäköisesti kukaan muu ymmärrä yhtään mitään mutta mut ne saa hyvälle mielelle!

Hyvänmielenpurkki

Aluksi mun idea tän purkin kanssa tais olla se, että kirjoittaisin joka päivä vähintään yhden asian mistä oon kiitollinen. Nopeasti huomasin, että asioita, joista oon kiitollinen ja jotka tekee mut onnelliseksi, onkin päivittäin tosi paljon! Oon myös huomannut, että aika useat näistä asioista liittyy työhön, mikä taas kertoo siitä, että työllä on aika suuri merkitys mun elämässä tällä hetkellä. Perheeseen ja ystäviin liittyvät asiat tulee seuraavana ja sitten harrastukset. Muistaakseni oon laittanut purkkiin myös joskus jonkun tosi hyvän reseptin, koska oon ajatellut, että siihen on kiva palata myöhemmin :D Tää purkki on mulle vähän niin kuin arpajaiset - joka arpa voittaa meiningillä!

Joskus myös ne asiat, mitä ensin epäröi, miettii ja pelkää etukäteen, voikin muuttua niin hienoiksi hetkiksi, että ne tekee mieli säilöä purkkiin (tai johonkin muualle missä niihin voi myöhemmin palata). Mulle kävi näin tänään töissä. 

Olin suoraan sanottuna pelännyt jo pitkään miten hoidan tilanteen ja pystyn kohtaamaan asiakkaiden kohtaaman todella traagisen tilanteen niin, että pysyn itse kasassa. Oon todella kiitollinen niille kolmelle ihmiselle, jotka kuunteli ja kannusti ja sai mut ymmärtään, että pärjään kyllä. Näin jälkikäteen mietittynä tapaaminen ei olis voinut mennä paremmin! Kyseessä oli mun tähän astisen työurani inhimillisin tapaaminen. Tasapainoilua todella ohuella langalla, välillä oltiin vaan hiljaa ja pyyhittiin kyyneleitä, välillä pystyttiin varovasti vähän naurahtaankin ja lopuks ihan kuin se olis ollut maailman luonnollisin asia puolentoista tunnin tuntemisen jälkeen: me halattiin, oikein kunnon rutistus. Mut otettiin hetkeks jakamaan loppuelämän kestävää surua eikä sillä hetkellä ollut väliä kuka on työntekijä tai asiakas vaan sillä, että me ollaan kaikki ihan samanlaisia, inhimillisiä ja tuntevia ihmisiä. Vaikka tapaamisen jälkeen olinkin aika poikki sekä henkisesti että fyysisesti (koska kaikki adrenaliini purkautui) niin tää hetki pääsi mun hyvänmielenpurkkiin missä aion sitä vaalia! Kiitollisena siitä, miten saan joka päivä tavata aivan mahtavia ihmisiä ja oppia uutta itsestäni, muista ja elämästä ylipäänsä.